Valtuustoaloite / ”Tulevaisuuden Kempele”-maamerkki ideointikilpailu Kempeleläisille / Kokoomuksen, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmät

Janne Malkamäki teki seuraavan kokoomuksen, vasemmistoliiton ja
KD:n yhten aloitteen:

”Tausta: Vetovoimaisia kaupunkeja ja kuntia kautta maailman yhdistää se, että ne ovat tunnettuja joistain maamerkistä. Yleensä maamerkki on kauas näkyvä ja helposti tunnistettava kohde, esimerkiksi rakennus, rakennelma tai luonnonmuodostuma. Toisaalta pienikin kohde voi olla erittäin tunnettu. Pariisissa on Eiffel torni, New Yorkissa Vapauden patsas, Tampereella Näsinneula ja Oulussa Toripolliisi. Kööpenhamina taas tunnetaan vain ihmisen kokoisesta ’Pieni merenneito’ patsaasta.
Tulevaisuustutkija ja kunta-asiantuntija Ilkka Halavan mukaan menestyvän ja muuttovoittoisen kunnan ohi ei voi ajaa huomaamatta
koko paikkaa, ilman että paikasta jää mitään mieleen. Kempeleen läpi ajaa päivittäin tuhansia ihmisiä, joista suurin osa tuskin tiedostaa, että
Kempele vilahti ohi. Sopivalla maamerkillä näkyvällä paikalla olisi valtava potentiaali nostaa Kempele, jos ei maailman kartalle, niin ainakin Suomen. Tällöin ensimmäinen positiivinen mielikuva voisi olla tämä mieleenjäävä maamerkki, kun Kempele jossain yhteydessä mainitaan.

Ilkka Halava painottaa tutkimuksissaan myös sitä, että tulevaisuudessa välttämätön ominaisuus menestyvälle kunnalle on vahva yhteisöllisyys. Kuntalaisten pitää konkreettisesti tuntea, että heillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan tulevaisuuteen.
Kempeleläisten itsensä ideoima maamerkki tulevaisuuden Kempeleelle lisäisi kunnan ”positiivistä pöhinää” ja yhteishenkeä.

Aloite 1 (”long term plan”):
Kempeleen kunta järjestää ” Tulevaisuuden Kempele” -maamerkki ideointikilpailun Kempeleläisille.
Ideoitten kerääminen:
Maamerkki ehdotukset ja ideat kerätään webropol nettiportaalin kautta. Ehdotuksia voivat jättää kaikki Kempeleen kunnan asukkaat, yhteisöt, yritykset ja muut ryhmät. Maamerkki ideointikilpailusta tiedotetaan erityisesti lapsille ja nuorille (koulujen kautta). Esimerkiksi koululuokat voivat keksiä ideoita pienryhmissä ja valita sitten oman ehdotuksensa kilpailuun luokittain demokraattisin menetelmin.

Valinta jatkokäsittelyyn:
Valiokunnat käyvät kertyneet ehdotukset läpi ja valitsevat esim. 3 mielestään parasta jatkoon. Valiokunnista kertyneistä ehdotuksista
valitaan sitten koko valtuuston tasolla 3 eniten kannatusta saanutta ehdotusta tarkempaan käsittelyyn, jossa selvitetään niiden realistiset toteutusmahdollisuudet.

Palkinto toteutettavan ehdotuksen tekijöille:
Ikuista mainetta ja kunniaa. Voittajien nimet painetaan esimerkiksi maamerkkiin kiinnitettävään pronssitauluun.

Aloite 2 (”short term plan”):
KEMPELE valotaulun lisääminen Zeppelin mastoon ylimmäiseksi etelään ja pohjoiseen päin. Toinen vaihtoehto voisi olla KEMPELE valotaulun lisääminen omaan mastoon, moottoritien toiselle puolelle Zeppeliinin kohdalle (esim. Destian louhoksella oleva masto tähän siirtämällä).

Peruste Aloite 2:lle
Aloite 1 mukaisella ideointikilpailulla valitun maamerkin ehdotusten läpikäynti ja valinta, sekä kunnollinen toteuttaminen tulee viemään
aikaa. KEMPELE valotaululla voidaan korjata akuutti ongelma nopeasti lyhyellä tähtäimellä. Kempelettä ei tällöin voi enää ohittaa sitä huomaamatta.”

Jätä kommentti